Kristian Kuoksa Team Innovaan

Seuran nuorimpiin kuuluva jäsen, Kristian Kuoksa, on heti ensimmäisellä kaudellaan osoittanut olevansa kova tekijä. Tuskin keneltäkään on jäänyt huomaamatta nuorukaisen hyvät otteet: voitto MJ18-luokassa Ainon päivässä ja heti perään voitto MPO-luokassa Perämeri Openissa. Kristian pelasi Pro Tourin Pikkaralan osakilpailussa itsensä hienosti sijalle 10.

Kristian puttaamassa Pro Tourilla.

Kristian puttaamassa Pro Tourilla.

Kristianin hyvät otteet on huomattu muuallakin, ja meillä on ilo kertoa teille, että hän on tästä päivästä lähtien Innovan sponsoroima pelaaja.

Kristian, miltä nyt tuntuu?

– Aivan huikealta!

Olisitko uskaltanut odottaa saavasi tiimipaikan jo tässä vaiheessa uraa?

– En todellakaan laskenut sen varaan vielä tässä vaiheessa. Parin vuoden päästä oli tavoitteenani saada jonkunäköinen sopimus. Mutta onhan tämä todella hienoa, että sain sen jo tässä vaiheessa.

Miksi juuri Innova?

– Tutustuin lajin pariin vuonna 2015 ensimmäisiä kertoja ja katsoin YouTubesta McBeast Diaries –sarjaa. Päätin ruveta heittämään samalla merkillä kuin Paul McBeth. Lisäksi mun mielestä on melko tyylikästä myös heittää vain tietynmerkkisiä kiekkoja. Lisäksihän heittäminen on helpompaa, kun muovit ja mallit tulevat kunnolla tutuksi.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Nyt kun tiimipaikka on taskussa, miten tästä eteenpäin?

– Treenaan joka päivä kehittyäkseni lajissa. Teen kisa-aikataulusta riippuen 1-2 kertaa viikossa lihaskuntoliikkeitä, jotta kehon koordinaatio paranee. Lisäksi käyn 1-2 kertaa viikossa lenkillä, matka vaihtelee 5-10 kilometrin välillä. Varsinaista lajitreeniä teen joka päivä 1-4 tuntia päivässä: puttaamista ja putteriheittoja treenaan eniten. Minulta löytyy yli 20 putteria heittotekniikan hiomista varten, ja tätä teen mahdollisimman paljon n. 1-3 tuntia päivässä. Lisäksi puttailen 30-60min joka päivä kelistä riippumatta. Frisbeegolfradalla käyn muutaman kerran viikossa.

Entäs loppukauden tavoitteet?

– Tämän kauden tavoitteena on saada kokemusta frisbeegolfin kisaamisesta. Ei sen suurempia tavoitteita tälle kaudelle ole, sillä niin vähän aikaa lajia pelannut. Ensi kautena on tavoite nousta suomen huippujen tasolle, sillä saan treenattua kastellin urheilulukiossa, joka mahdollistaa ehjän treenikauden talven läpi.

Vielä kerran, onneksi olkoon tiimipaikasta koko seuramme puolesta – olemme todella iloisia ja ylpeitä tästä.

Kristianin otteita voi tulla tänä iltana seuraamaan Simon Lizotte Fantasy Doubles –parikisassa, jossa hän parinsa Eetu Vähäkuopuksen kanssa pelaa samassa ryhmässä kuin Simon itse.