On jälleen aika uuden viikon jäsen -esittelyn, ja tällä viikolla vuorossa on Riku Oivo, joka meille tuntemattomista syistä tottelee myös lempinimeä ”King”.
Moi Riku, kertoisitko miilloin aloitit frisbeegolfin ja miten löysit lajin pariin?
Kesällä 2014 lähdin kaverini innoittamana kokeilemaan lajia nimeltä frisbeegolf. Hän oli ottanut työpaikaltaan muutamia kiekkoja kotiin viikonlopuksi ja suuntasimme ne kainalossa toppilan kukkuloille. Ensimmäisestä pelikerrasta ei oikeastaan ole jäänyt hirveästi muistoja. Paitsi se, että eihän siitä mitään meinannut tulla. Jokin onnistuminen siellä täytyi silti olla, koska lajiin koukuttuminen tapahtui aika nopeasti. Muistaakseni heti seuraavana arkipäivänä ostin ensimmäiset omat kiekot ja lähdin uudestaan kierrokselle. Samana kesänä uskaltauduin toppilaan ensimmäisiin viikkokisat.com-kisoihin ja siitä se kisailuinnostus sitten alkoikin. PDGA lisenssin hommasin vuonna 2015 ja aloin kilpailemaan silläkin saralla.
Miksi juuri frisbeegolf, missä lajin viehätys piilee?
Harrastin tuota perinteisempää golfia ihan pikkupojasta asti, joten sinänsä hurahtaminen tähän lajiin ei kai tullut yllätyksenä. Voi voi… tässä lajissa viehättää niin moni asia! Frisbeegolfin parissa on saanut tutustua mahtaviin ihmisiin ja kokea todella hienoja hetkiä. Lajia voi pelailla kuka tahansa mutta heittojen hallitseminen vaihtuvissa olosuhteissa vaatii todella paljon harjoittelua. Hienoja fiiliksiä on aina tarjolla kun pelaamaan lähtee. Loistava peliseura, uuden ennätyksen tekeminen jollain radalla, kisoissa pärjääminen tai pelkkä yhden hyvän heiton heittäminen vaikeassa tilanteessa riittää.

Riku hurahti kerrasta lajiin.
Ummikoille voisin lähettää seuraavanlaisia terveisiä: Frisbeegolf on mainio harrastus ihan kenelle tahansa. Pelaamiseen voit käyttää aikaa juuri sen verran kuin itse haluat. Radat ovat pääsääntöisesti ilmaisia, eikä sellaisen löytäminen suhteellisen läheltä kotia luultavasti ole vaikeaa. Ainakaan Oulun alueella. Sinun ei tarvitse olla huippukunnossa tai omata mitään tiettyä lajitaustaa voidaksesi aloittaa harrastamisen. Frisbeegolf on juuri niin halpa (tai kallis) harrastus kuin sinä haluat sen olevan. Voit aloittaa vaikka yhdellä kiekolla! Varoituksena täytyy tosin mainita, että saatat löytää itsesi radalta useammin kuin arvaatkaan 😀
Onko sinulla taustaa muissa urheilulajeissa? Harrastatko tai kilpailetko jossain muussa lajissa?
Olen koko elämäni ollut kiinnostunut liikunnallisista harrastuksista ja kaikenlaista on tullut kokeiltua ja harrastettua. Painottaen sanaa harrastus. Muissa lajeissa en ole näin ”vakavasti” kilpaillut aiemmin. Pitkäaikaisin harrastus ajallisesti varmaan on ollut juuri tuo aiemmin mainittu golf. Sitä taisin pelailla reilusti yli 10 vuotta.

Virpan Kesäfestareilla oli kesäiset tunnelmat – olisipa tuleva kesä yhtä lämmin.
Mitkä ovat heikkoutesi ja vahvuutesi frisbeegolfissa?
Heikkouksia on paljon helpompi löytää kuin vahvuuksia. Paljon sekalaista tavaraa löytyy pelikassista mutta pitkiä draiveja sieltä ei ole etsimisestä huolimatta vielä löytynyt. Hermokontrolli pelitilanteissa on vuosien varrella parantunut, mutta eihän se pää vieläkään meinaa kestää niitä vaikeita paikkoja. Vaikka kisavuosia onkin jokunen jo takana, niin edelleen kärsin ajoittain vähän liikaa kisajännityksestä. Vielä on pakko mainita epätasaisuus. Hyvän ja huonon päivän ero tuloksessa on luvattoman suuri.
Parhaiten pärjään yleensä teknisimmillä radoilla, joissa heittotarkkuus on ratkaiseva tekijä, eikä niinkään heittojen pituus. Putin kanssa olen kamppaillut todella pitkään ja itselle sopivan puttityylin löytyminen on ollut todella vaikeaa. Ehkä nykyään uskallan varovaisesti lukea sen jopa hienoiseksi vahvuudeksi. Myös avaukset ja lähestymiset, jotka voi heittää puttereilla ja midareilla ovat enemmän vahvuus kuin heikkous.

Putti, nykyään myös vahvuus. Vaikka hetkinen, eihän kiekko ole vielä korissa?!
Kaikkien aikojen paras kiekko on… mikä?
Tästähän on kaikilla olevinaan muka joku mielipide mutta kyllä kaikkien aikojen paras kiekko on Innovan R-PRO DART. Kaikkihan sillä heittää! Tämä oli ensimmäisten ostamieni kiekkojen joukossa ja edelleen se toimii luottokiekkonani. Sama kasataanko höntsäbägiä, kisabägiä tai ledibägiä, niin näitä löytyy sieltä pomminvarmasti. Aina.
Mikä on kotiratasi? Entä suosikkiratasi, onko se sama vai joku muu rata?
Sijainnin perusteella kotiratani olisi Hiironen mutta nykyään siellä tulee pelailtua melko vähän. Suosikkirata löytyy pienen ajomatkan päästä Pikkaralasta. Loputtoman haastava rata, jossa hyvän kierroksen (tai edes välttävän) pelaaminen ei tuurilla onnistu. Oulun alueella on loistava tilanne, koska hyviä ratoja on lukuisia. Kehittymisen kannaltakin on varmasti hyvä, että voi pelailla säännöllisesti erilaisia ratoja.
Oletko asettanut tavoitteita frisbeegolfissa? Jos olet, niin millaisia?
Kyllä tavoitteena on ollut vuosi vuodelta kehittyä ja pärjätä kisoissa paremmin. Olen siinä jollain lailla jopa onnistunutkin vaikka ratingista sitä ei hirveästi huomaisikaan 😀 Edelleen on paljon tehtävää ja uskoisin, että taso vielä tästä nousee.
Kerro mieleenpainuvasta fribakokemuksesta tai -reissusta.
Kaikista kisareissuista jää yleensä hyviä muistoja tai no.. ainakin muistoja. TYYNI 2017 oli upea kokemus. Kärkkäinen open ja Oulu open kuuluvat jo vuosittaisiin kisoihin, joita odottaa etukäteen. 10. sija amatöörien SM-kisoissa ja voitto Virpan kesäfestareilta vuonna 2017 ovat omat parhaimmat saavutukset ja nehän ne aina jää mieleen. Mieleenpainuvana kokemuksena voidaan pitää myös 2015 Vaalassa järjestettyä AMA-SM karsintakisaa, joka pelattiin kovassa myrskyssä. Toinen kierros jouduttiin lopettamaan kesken, koska puita alkoi kaatua radalle.

OFS:n Parikisaerikoisessa Riku pohti, voisiko Latituden Pearl olla hyvä kiekko.
Olet kisaillut ulkomaillakin, millaista se on ollut ja onko suunnitteilla uusia ulkomaan matkoja?
Yhden kisan olen tosiaan ehtinyt käydä ulkomailla pelaamassa ja kokemuksena se oli kaikin puolin aivan mahtava. Nicolaus turnier pelailtiin Rüsselsheimissa Saksassa tonttulakkeihin sonnustautuneina. Loistavalla ryhmällä oltiin liikenteessä ja pelattiinkin koko porukka hyvin. Uusia kisareissuja ulkomaille ei vielä ole varattuna mutta niitä tulee varmasti lisää.
Mitä tekisit, jos aikaa ja rahaa olisi rajattomasti?
Vastaan siltä kantilta, että kysymys koskee frisbeegolfia 😀
Varmasti pelaisin aika paljon enemmän ulkomailla. Pakenisin ainakin läpimään harjoittelemaan ja kisaamaan talven ajaksi. Voisin rakennuttaa frisbeegolfkeskuksen, jossa olisi monta eri rataa ja klubitalo, jossa voisi saunoa ja viettää aikaa kierrosten välissä.
Kiitos haastattelusta, Riku! Ensi viikolla meillä on Viikon jäsenenä vuorossa ensimmäistä kertaa tälle kaudelle naisvoimaa, kun Kati Tuomainen kertoo omasta frisbeegolfharrastuksestaan, ja vähän kilpailuistakin.