Viikon jäsen – Eerik Tahvanainen

Tämän viikon jäsen on yksi seuramme useista nuorista tulevaisuuden lupauksista, Eerik Tahvanainen. Eerik edusti seuraamme ensimmäistä kertaa kisaradoilla vuonna 2018.

Tämä tuore Ofsilainen otti jo ensimmäisellä kisakaudellaan pari voittoa ja nosti ratinkinsa sen verran korkealle, että taidamme nähdä hänet MPO-luokassa ensi kaudella. Eerikin rating on nimittäin tällä hetkellä hienosti 938, ja eiköhän se tänä vuonna nouse vielä entisestään!

Moi Eerik, kertoisitko meille miten tutustuit lajiin?

Kokeilin frisbeegolfia ensimmäisen kerran vuonna 2014, kun menin kaverille niin hän oli myös OFS:aa edustavan Henri Sirniön kanssa heittämässä kiekkoa takapihalla. Halusin tietenkin itsekin kokeilla ja sillä tiellä ollaan edelleen.

Kävi siis perinteiset, ja laji koukutti saman tien. Voitko kertoa meille, mikä juuri sinua kiinnostaa ja viehättää eniten lajissa?

Frisbeegolfissa viehättää lajin sosiaalisuus ja näin ollen uusiin ihmisiin tutustuminen. Mutta kaikista suurin tekijä mikä lajissa koukuttaa on kun huomaa toistojen myötä kuinka kehittyy ja saa kiekon lentämään juuri sinne mihin haluaa.

Eerik ja caddiena Henri, joka tutustutti hänet lajiin.

Onko sinulla taustaa muista lajeista?

Ei ole muista lajeista kilpaurheilutaustaa, mutta olen urheillut paljon pienestä lähtien  ja kavereiden kanssa tulee edelleen käytyä pelaamassa mm. jääkiekkoa talvisin ja jalkapalloa kesäisin.

Mikä on lempikiekkosi, entäs roikkuuko joku kiekko mukana bägissä lähinnä koristeena? 

Lempikiekkoni on Innovan Champion Thunderbird, koska sitä voi heittää kovaa, mutta se pysyy siitä huolimatta helposti kontrollissa. Kiekko mikä on aina mukana mutta en juurikaan heitä on Innova Star Wraith. Käytän Wraithia lähinnä tarkkoihin suoriin kämmenheittoihin, joita ei yleensä tarvitse kierroksella heittää kovin usein.

Mitkä ovat lempiratasi?

Lempiratani ovat Ylivieskan urheilupuisto sekä Pikkaralan frisbeegolfrata, sillä molemmat radat ovat aina hyvässä kunnossa kun käy pelaamassa sekä niistä löytyy monipuolisia ja haastavia väyliä.

Pikkarala on yksi Eerikin suosikkiradoista.

Onko sinulla esikuvia tai suosikkipelaajia?

Minun esikuvia on Simon Lizotte ja Janne Hirsimäki. Simon heittää pitkälle, mutta osaa pelata myös fiksusti. Ja onhan Simonin peliä todella viihdyttävää seurata. Janne taas on niin tekninen pelaaja, ja osaa antaa kiekolle aina oikeat kulmat. Janne on myös todella mukava persoona.

Niin tosiaan, pääsit pelaamaan Jannen kanssa ensimmäisellä kierroksella Pikkaralan Pro Tourilla, ja ihan läheltä näkemässä, miten Pikkaralan väyliä voi pelata. 

Hirsi täyttää paitsi omat myös Eerikin scoret lappuun Pikkaralan Pro Tourilla.

Urheilugaalassa valitaan aina vuoden sykähdyttävin hetki. Mikä fribakokemus on jäänyt sinulla kirkkaimpana mieleen?

Mieleenpainuvin kokemus on varmaan kun  syksyllä 2015 heitin Hiirosen 2. väylällä ensimmäisen holarini ikinä. Dessulla forehysse suoraan kippoon!

Kilpapelaajan urasi ei ole vielä kovin pitkä, mutta mitä saavutuksiasi arvostat eniten?

Kovimpina saavutuksina pidän Köykkyri Openin sekä Oulu Openin voittoja viime kesältä ja tietenkin viime kaudella pelaamiani 1009 ja 1005 rated kierroksia Honkimaalla sekä Köykkyrissä.

Niin tosiaan, pelasit viime kaudella pari tonnin kiessiä, mutta mahtuihan vuoteen pari alle 900-kierrostakin. Mistä tämä mielestäsi kertoo? 

Heikkouteni lajissa on ehdottomasti se, että tekemisestä puuttuu tasaisuus, mikä näkyy erityisesti putissa. Vahvuuteni ovat kuitenkin pitkät ja tarkat draivit.

Eka voitto tuli Virpan Kesäfestareilta.

Mitkä ovat tavoitteesi tulevalla kaudella? 

Tavoitteeksi olen laittanut, että saan peliin tasaisuutta, jotta pystyn pelaamaan sillä tasolla, millä koen itse olevani. Ja tietenkin se, että pystyisin pelaamaan frisbeegolfia mahdollisimman pitkään.

 Olet nyt armeijassa, miten se vaikuttaa asioihin? 

Pyrin armeijan ohella pelaamaan niin paljon kuin mahdollista ja mikäli pelikunto sekä lomat armeijasta sallivat niin mahdollisesti osallistua myös muutamaan kilpailuun ensi kaudella.

Entäs pidemmällä tähtäimellä, kuuluuko frisbeegolf suunnitelmiin?

Unelmani olisi työskennellä frisbeegolfin parissa eli uskon, että frisbeegolf tulee olemaan edelleen mukana elämässäni.

Kiitos haastattelusta, Eerik. Toivottavasti löydät tasaisuutesi tälle kaudelle, ja pystyisit pelaamaan tasaisen kovia kierroksia niissä kisoissa, joihin mahdollisesti ehdit osallistumaan asepalveluksen ohella. 

Ensi viikolla jatkamme nuoren lupauksen parissa, kun esittelyvuorossa on Toni Prykäri. Siihen asti, näkemiin!