Nyt, arvoisat lukijat, on tarjolla jotakin todella erikoista. Sillä tällä viikolla pääsemme pienelle aikamatkalle, kun viikon jäsen Toni Tervo kertoo meille miten hän löysi lajin vuonna 2005 ja millaista harrastaminen siihen aikaan oli.
Moi Toni, miten ja milloin löysit frisbeegolfin pariin?
Yle näytti televisiossa frisbeegolfin EM-kisoja vuonna 2005. Kiinnostuin heti lajista, mutta luulin, ettei moisia ratoja olisi Oulussa. Yllättäen kaveri tiesi, että aivan meidän naapurissa oli Hiirosen rata, joten lähdimme kokeilemaan. Laji koukutti heti. Asuin tuolloin Mäntylässä ja kävin radalla tiheään kun ei vielä ollut lapsiperheen kiireitä. Kävin usein myös OFS:n viikkokisoissa ja aktiivit lobbasivat kovasti liittymään seuraan. Odotimme kaksosia ja perheenisän tuleviin kiireisiin vedoten kieltäydyin kunniasta. Seuraavana vuonna sitten muutto kauemmaksi radasta ja vanhemmuus asettivat luonnollisesti haasteita ajankäytölle ja fribailun priorisoinnille.
Voisitko kertoa meille, millaista harrastaminen oli tuolloin ensimmäisinä aktiivivuosinasi.
Aika harva edes tiesi mitä frisbeegolf on. Enhän itsekään tiennyt. Kiekkoja ei saanut kivijalkaliikkeistä, vaan ne piti tilata netistä. Ensimmäinen liike, joka alkoi myydä kiekkoja, oli Hiirosen Neste, jonne ilmestyi OFS:n myötävaikutuksella pieni valikoima. Aikamoinen ero, kun miettii minkälaiset hyllyt nykyään löytyvät mistä tahansa isosta marketista. Tuohon aikaan Youtubesta ja sen tekniikkavideoista ei voinut edes unelmoida – Antti Luurin tekniikkanurkka Oulun Frisbeeseuran nettisivuilla oli se mistä tietoa ammennettiin.
Frisbeegolf-ratoja oli Suomessa vain kourallinen ja Oulussakin vain Hiirosen rata. Koskaan siellä ei ollut ruuhkaa eikä kiekkopöntössä ollut lukkoa. Ei tarvittu. Jokainen saattoi siis hakea omat kiekkonsa suoraan pöntöstä. Tuolloin Hiirosessa oli jännittävä väylä, kun nykyisen kesäradan 12. väylän korilta heitettiin leveän ojan yli. Siinä hirvitti heikkokätistä aloittelijaa.
Väylä #16 hirvitti aloittelijoita, ja ihan syystä!
Laji oli kasvun kynnyksellä ja Meri-Toppilaan saatiin toinen rata kai 2007. Siellä ei itsellä tullut käytyä kovin useasti. Muistan pettyneeni siihen, että kaupunki piti aluksi rataa niittoalueena, minkä vuoksi radan nurmi ajettiin vain muutaman kerran kesässä. Kiekon etsiminen pitkien korsien seasta latisti innokkuuden uutta rataa kohtaan. Toppilasta on jäänyt mieleen jotkut viikkokisat, joissa hämmästelin Juho Parviaisen hyzeriä kauas meren päälle, josta kiekko kaarsi tuulen avustamana nätisti takaisin kuivalle maalle ja korille. Muistan miettineeni, että miten tuo on edes mahdollista.
Kuvassa Kajsa Wickström Toppilassa kesällä 2008 – kyllähän kiekot tuohon heinään hukkuu…
Pidit taukoa harrastamisesta, miten löysit lajin parin uudestaan?
Fribailu jäi tosiaan pikkuhiljaa muiden asioiden jalkoihin ja lopulta tuli useiden vuosien tauko, jolloin en käynyt ollenkaan heittelemässä. Sain jossain välissä kivan muistutuksen lajista, kun joku soitti löytäneensä kiekkoni. Tuolloin fribailu ei ollut mielessä ollenkaan ja sanoin soittajalle, että voi pitää kiekon kun itsellä ei ole sille tarvetta.
2017 yksi radalla käynti johti toiseen ja kolmanteen. Fribakärpänen puraisi uudestaan. Ei siinä mitään sen erikoisempaa syytä ollut, yhtäkkiä homma vaan tuntui taas niin siistiltä. Tällä kertaa internetistä löytyikin varsinainen aarreaitta lajiin liittyen, mikä on entisestään innostanut miettimään sekä parantamaan omaa heittotekniikkaa.
Miksi juuri frisbeegolf? Mikä lajissa viehättää?
On mielettömän addiktoivaa saada kiekko lentämään juuri kuten haluaa, oli kyse sitten pituudesta tai tarkkuudesta. Siinä on jotain maagista, kun pienellä liikkeellä kiekon saa heitettyä sadan metrin päähän juuri tähtäämäänsä paikkaan. Luulen, että moni muukin ajattelee samoin, kun harrastajamäärät ovat näin räjähtäneet. Lajin kehitystä on auttanut tietysti sekin, että kynnys harrastamiselle on matalalla, mutta suurin tekijä on sen elämyksellisyys. Itselleni frisbeegolf on myös erinomainen tapa tuulettaa pääkoppaa. Muut ajatukset unohtuvat välittömästi radalle päästessä. Siinä missä frisbeegolf on sosiaalinen laji ja radalta löytää aina peliseuraa jos haluaa, se toimii yhtä hyvin myös ihan itsekseen heitellessä.
Liityit pitkän pohdinnan jälkeen OFSiin, oliko seuran valinta helppo?
Seuran valinta oli äärimmäisen helppo. Olen oikeastaan ihan alusta asti miettinyt, että jos joskus liittyisin seuraan, niin se olisi ehdottomasti Oulun Frisbeeseura. Seuran taannoiset aktiivit jättivät sen verran hyvän kuvan toiminnastaan ylipäätään frisbeegolfin hyväksi, mutta mieleen jäi myös se tapa miten radalla koki itsensä tervetulleeksi. Pontimena liittymiselle toimi tietysti talvikauden hallivuorot, mikä on loistava juttu näillä leveysasteilla frisbeegolfia harrastavalle.
Hallissa on hyvä treenata talvisin.
Mitkä ovat heikkoutesi ja vahvuutesi frisbeegolfissa?
Suurin mielenkiinto harjoittelussa on pitkissä draiveissa (yllättäen), ja treenaaminen kohdistuu ehkä liikaa siihen. Puiden keskellä heitettävät tunneliheitot on minulle todella vaikeita. Puttaamisessa olen kokeillut aika montaa tyyliä, enkä edes tiedä millä nimellä nykyistä tekniikkaani voisi kutsua. Aiemmin puttasin push-tyylillä, mutta en pitänyt siitä ettei se toiminut pidemmissä puteissa. Nyt olen löytänyt tekniikan, jolla saan vaivattomasti puttiin riittävästi energiaa ja spiniä pitkiäkin putteja varten, mutta se vaatii vielä paljon harjoittelua. Vahvuutena on kai jääräpäisyys – otan asioista pohjia myöten selvää ja pyrin ymmärtämään miksi ja miten joku tekniikka toimii. Sitten puserran treeniä luovuttamatta, vaikka homma ei heti toimisikaan. Kun ei olla radalla, niin päässä pyörii mielikuvaharjoittelu. Viime aikoina huomio on keskittynyt kiekon nokkakulmaan, kun on tuntunut, että suurikaan lähtönopeus ei aina oikein realisoidu heittopituudeksi. Kisoissa olen käynyt viimeksi yli kymmenen vuotta sitten, joten kisahermot on minulle täysi mysteeri vielä.
Mikä on lempikiekkosi tällä hetkellä? Entäs muistatko, mikä silloin alussa oli suosikkisi?
Heitto on kehittynyt aika paljon viimeisen puolentoista vuoden aikana ja sitä kautta luottokiekot on ruvenneet flippaamaan. MVP on nyt sellainen merkki, mikä eniten kiinnostaa erikoisemman GYRO-teknologiansa vuoksi, ja Proton Wave oli aivan loistava kiekko, kunnes se rupesi kääntämään yli. Nyt ehkä Proton Octane on ottanut sen luottokiekon paikan. Aikoinaan kädessä taisi olla yleensä Innovan Champion Beast.
Löytyykö täältä kenties vielä Beastia?
Mikä on suosikkiratasi, ja miksi?
En ole hirveästi eri ratoja kiertänyt, vaan olen käynyt siellä mihin on helppo ja nopea mennä. Toppilassa on kätevä käydä perheen muiden harrastusten yhteydessä, mutta kyllä se suosikki varmaan silti Hiironen on. Niin tylsä kuin se rata ehkä onkin, niin kai siinä on jotain nostalgia-arvoa minulle. Viime kesän helteillä tuli käytyä Kuopiossa Puijon radalla ja se oli kyllä hieno paikka, vaikkakin melko raskas 30 asteen lämmössä. Rata tuli muuten kierrettyä sattumalta OFSilaisten seurassa, kun lähdimme kierrokselle yhdessä Päivi ja Heikki Riekin kanssa.
Oletko asettanut tavoitteita frisbeegolfissa?
Kyllähän sitä jatkuvasti haluaa nähdä itsensä vähän parempana fribaajana. En ole kuitenkaan kilpailuihin osallistunut pitkään aikaan, mutta nyt seuraan liittymisen jälkeen täytynee aktivoitua. Pituusheitossa menee jonkin verran yli sata metriä, mutta sinne haluaisin sen parikymmentä metriä lisää, jotta pidemmilläkin par kolmosilla olisi pieni mahdollisuus pirkkoon.
Mitä tekisit, jos sinulla olisi aikaa ja rahaa rajattomasti?
Talvi ja frisbeegolf on aika ikävä yhdistelmä. Siihen varmaan löytyisi monia kiinnostavia ratkaisuja.
Mijas DiscGolfPark Espanjan lämmössä tulisi ainakin tutuksi.
Kiitoksia, Toni. Tämä oli varmasti monelle mielenkiintoinen lukupaketti, ja osa arvokasta oululaista frisbeegolfhistoriaa.
Viikon jäsen jatkuu ensi viikolla!
