Viikon jäsen – Mikko Ylätalo

Tämän viikon jäsen on kovakätinen Mikko ”Matu” Ylätalo, joka on yksi seuramme kokeneemmista kisakävijöistä. Mikko pelasi ensimmäisen PDGA-kisansa jo vuonna 2009, ja sen jälkeen niitä onkin kertynyt lukuisia joka vuosi – yhteensä 62 kisaa.

Mikko on myös yksi seuramme kovimmista tekijöistä, siitä kertoo ehkä seuraavakin pieni tiedonmurunen. Mikon PDGA-tilastoista löytyy 168 kierrosta, ja arvatkaapa monestiko hän on heittänyt kasilla alkavan ratingin… kolme kertaa! Luit aivan oikein, kolmesti. Yksi näistä kierroksista on 854-reitattu Meri-Toppilan kansallisen kiertueen osakilpailusta vuodelta 2009, että onhan siitä jo aikaa. Arvtkaapa myös, montako tonnin kierrosta Mikko on pelannut… 44!

Nyt on siis aika tutustua tähän herraan vähän tarkemmin.

Milloin aloitit frisbeegolfin ja miten löysit lajin pariin?

Lajista olin kuullut ensimmäisen kerran joskus 2006-2007 aikoihin työkaverilta, mutta hänen kanssaan ei koskaan päästy radalle asti. Jossain vaiheessa vuonna 2007 tutustuin Parviaisen Juhoon toisen harrastuksen parissa ja keväällä 2008 tapahtui sitten ensikosketus kiekkoihin.  Juho myi mulle ja mun kaverille kohtuulliseen 2,5e kappalehintaan ensimmäiset 2 kiekkoa ja lähti oppaaksi Hiirosen radalle. Ensimmäiset kiekot olivat Millennium Omega ja Discwingin Quarter K. Ensimmäisen kierroksen tulos Hiirosen 18 väyläisellä radalla oli muistaakseni +26 tai +27 🙂

Miksi juuri frisbeegolf? Mikä lajissa viehättää?

Ennen frisbeegolfin aloittamista olin ollut monta vuotta ilman liikuntaharrastusta ja todella rapakunnossa.  Joku siinä kiekon liitelyssä vain iski niin kovasti heti ensimmäisellä kerralla että radalle oli pakko päästä jatkossa päivittäin. Joka päivä sitä vain halusi aina heittää pidemmälle ja pidemmälle. Eniten mua yksittäisistä asioista viehättää pitkät draivit! Lajin parissa ihmisiä on helppo lähestyä ja peliseuraa löytyy aina. Kisareissut on lähes poikkeuksetta mahtavia kokemuksia. Ja vaikka aina ei heitto kulje niinkuin itse haluaisi niin jokaiselle heittokerralle sattuu niitä yksittäisiä loistavia suorituksia, jotka voi pelastaa koko päivän 🙂

Yksi hyvä heitto voi pelastaa koko kierroksen!

Onko sinulla taustaa muissa urheilulajeissa?

Junnuna tuli harrastettua hyvin aktiivisesti monia eri lajeja. Aktiivisimmin yleisurheilua, motocrossia ja jääpalloa.

Mitkä ovat heikkoutesi ja vahvuutesi frisbeegolfissa?

Heikkouksia nyt löytyy varmasti joissain määrin jokaiselta osa-alueelta, mutta selkeimmät ovat lähipeli ja henkinen puoli.
Vahvuuksien puolelta löytyykin sitten Bäkkäridraivi, kokemus ja henkinen puoli. Ehkä outoa listata henkinen puoli vahvuuksiin ja heikkouksiin, mutta avataan tätä hieman.

Vahvuuksiin se kuuluu isommissa kisoissa joissa pahoistakin epäonnistumisista selviän hyvin ja jaksan puskea eteenpäin ja pelata hyvällä tasolla. Heikkoutena se näkyy sitten pienemmän profiilin kisoissa joissa luovutan liian herkästi ja tunteet pääsevät valloilleen.

Mikko SM-kisoissa 2014 tuulisessa Toppilassa.

Henkinen puoli ja hermojen kurissa pitäminen – mitä neuvoja antaisit tällä saralla meille muille jäsenille?

Kisakokemusta tuskin voi koskaan liikaa korostaa 🙂 Kilpailussahan sitä aina haluaa onnistua, joten keskittyy siellä sitten vain niihin olennaisiin asioihin, kuten siihen että se tärkein heitto on se seuraava, koska se on ainoa mihin voit vaikuttaa.
Tuloksen laskeminen ja sen miettiminen kesken rundin on turhaa, se lasketaan sitten kierroksen jälkeen. Aseta itsellesi realistiset tavoitteet. Lopultahan se hyvä suoritus koostuu kokemuksesta, treenistä, rentoudesta, itseluottamuksesta ja uskosta omaan tekemiseen.

Lempikiekkosi perusteluineen.

Hmm….. Star Boss. Uran alkupuoliskon ehdoton ykköstykki bägissä! Pitkää hallittua draivia eli juuri sitä mitä rakastan tässä lajissa 🙂 Lempparikiekkoja toki löytyy monta muutakin. Bägin sisältö on muuttunut paljon tässä viimeisen vuoden aikana sen jälkeen kun sponssisoppari Latituden kanssa päättyi. Bägiin on tullut takaisin Bossin lisäksi uran alkuvuosilta ainakin Firebird ja Destroyer. Hieman uudemmista tuttavuuksista suosikit on Koling Thunderbird ja Hyzerbombin Tank.

Mikä on suosikkiratasi Suomessa ja ulkomailla?

Suomessa varmaankin Turun Lauste. Sielä on paljon pitkää tarkkaa siivua, tiukkaa metsäränniä, korkeuseroja. Vielä en ole onnistunut siellä pelaamaan erityisen hyvää kierrosta ,joten sinne on mukava palata takaisin haastamaan rataa 🙂
Muita suosikkiratoja Suomessa on Nokian The Beast, Tampere Disc Golf Center ja Tali. Ulkomailla on tullut pelattua aika vähän. Olen käynyt kotimaan lisäksi vain Ruotsissa pelaamassa. Suosikkirata ehdottomasti Järva DGP! Järvan Major layout on paras rata minkä olen koskaan pelannut.

Mitä saavutustasi lajin parissa arvostat eniten?

Uran varrella on kyllä sattunut ja tapahtunut paljon…. mutta kovin yksittäinen saavutus on varmaan Tour de Oulu 2010 voitto! Muistaakseni voitin tuolloin Juhon kilpailussa ensimmäisen kerran 🙂 Hyvänä kakkosena listalla 2016 Kärkkäinen Open voitto. Lisätään vielä listalle 8 pelattua major kisaa, joista 7 kertaa rahoille ja jokaisessa kisassa cutista läpi viimeiselle kierrokselle.

Kärkkäinen Open ja Ylivieskan rata tuntuu sopivan Mikolle.

Millaisia tavoitteita sulla on tulevalle kaudelle?

Tärkeintä olisi pysyä terveenä ja pyrkiä nostamaan fyysistä ja henkistä kuntoa yleisesti. Kilpailulliset tavoitteet ovat hyvin maltilliset, eli haetaan hyvää suorittamista treenin kautta ja keskityn vain isompiin kisoihin. Kisakalenteri tulee olemaan hyvin vastaava kuin aiempina vuosina. Pelaan vain isomman profiilin kilpailuja. Suomen Pro Tourilta luultavasti 2-3 kisaa, European Open, SM-kisat.

Kerro mieleenpainuvasta frisbeereissusta.

Näitä on niin paljon! Kaikki ne on aina mieleenpainuvia reissuja 😀 Mä oon 4 tuntia yrittäny vastailla näihin kysymyksiin, joten keskittyminen herpaantuu ja nyt lähti heitto OB:lle tän kohdalla 😀

Annetaanpa se anteeksi, jos nyt vielä se klassinen lopetuskysymys: mitä tekisit, jos aikaa ja rahaa olisi rajattomasti?

No toki pelailisin frisbeegolfia ympäri maailmaa! Reissukaverina ois tottakai Juho!

Kiitos vastauksista, Matu. Ja olipa mielenkiintoista, että mainitsit Juho Parviaisen. Kenties näemme hänet vielä joskus viikon jäsenenä…

Mikko ja Juho.