Amateur Series Hiironen

Oulun ensimmäinen frisbeegolfrata, Hiirosen frisbeegolfpyhättö (no okei, viralliselta nimeltään Hiironen DGP)  toimi tänä viikonloppuna SM-karsintakilpailun näyttämönä. Kisajärjestelyistä vastasimme me, Oulun frisbeeseura, kilpailujohtaja Joni Tuomirannan johdolla. Kisassa oli mukana luokat MA1, FA1, MA40, FA40, MA50, MJ18, MJ15 ja FJ15.

Lauantaina Hiirosessa oli vallan mainio keli, suorastaan tuloskeli.

Kunkin luokan parhaille pelaajille on jaossa paikkoja SM-kilpailuihin.  MA1-luokassa paikkoja oli jaossa kilpailun top-6 ja tasasijoituksille sijoittuneille, muissa aikuisten luokissa kisan kolme parasta saivat SM-kisapaikat. MJ18- ja MJ15-luokissa top-5 palkittiin SM-kisapaikoilla, FJ15-luokassa kisapaikan sai kolme parasta. Junioreiden SM-kilpailut järjestetään 3.-4.8.2019 Riihimäellä, amatöörien SM-kilpailut puolestaan 9.-11.8. Sipoossa.

Sunnuntai olikin sitten hieman sateisempi.

MA1-luokassa nähtiin melko tasaista kamppailua, ja top 3 sijoittui vain parin heiton sisään. Voittoon ylsi tällä kertaa tasaisen kisan pelannut Eero Dahl tuloksella -9. Toiseksi naapuriseuramme BSC:n edustaja Riku Annola, ja kolmanneksi  OFS:n Juha Kehusmaa. Muut kisapaikat nappasivat OFS:n Ville Tsurkin, BSC:n Toni Manninen ja OFS:n Henri Sirniö. Onnittleut!

MA1 top3: Eero Dahl, Riku Annola ja Juha Kehusmaa.

FA1-luokassa kilpailupaikkoja oli siis tarjolla kolmelle parhaalle. Voitto matkusti tällä kertaa Rovaniemelle Terhi Tuorilaisen (ACDG) mukaan, hopealle OFS:n Mervi Syväluoma ja pronssille sijoittui hänen seurakaverinsa Kajsa Wickström.

FA1-luokan top3: Terhi Tuorilainen, Mervi Syväluoma ja Kajsa Wickström.

MA40-luokassa nähtiin melko jännittävä loppukisa. Kahden kierroksen jälkeen OFS:n Jouni Räinä johti kilpailua vain heiton erolla ennen Rukalaista Terho Hautalaa. Kärkinelikon täydensi OFS:n Mika Kumpula ja Kimmo Mäenpää, molemmat olivat kuitenkin jääneet melko kauas kärjestä. Viimeisellä väylällä tilanne näytti erittäin jännittävältä, mutta niin siinä kävi, että Jounin hermo kesti; ringin reunalta upotettu pirkkoputti vastatuuleen toi hänelle voiton yhteistuloksella -6. Toiseksi sijoittui niin ikään upean viimeisen putin sinkittänyt Terho Hautala tuloksella -5, ja kolmanneksi sijoittui Kimmo Mäenpää, jonka kierrostulos -5 oli mastereiden ”hot round”. Onnittelut heille kisapaikoista Sipooseen!

MA40 top3: Jouni Räinä, Terho Hautala ja Kimmo Mäenpää.

MA50-luokassa oli harmillisen vähän osallistujia, joten kaikki kolme kilpailijaa tiesivät jo etukäteen saavansa paitsi SM-kisapaikat myös kauniit Ilmariwoodin tekemät pystit mukaansa kotiin. Ruukin Eero Achren pelasi tuulessa ja sateessa hienosti +3 ja vei voiton yhteistuloksella +17. Toiseksi sijoittuneella OFS:n Heikki Riekillä oli aavistuksen raskaampi finaalikierros pelaten +12, yhteistulos +25. Kolmanneksi sijoittui SuRan Pekka Leinonen +30.

MA50 top3: Eero Achren, Heikki Riekki ja Pekka Leinonen.

FA40-luokassa nähtiin näissä kisoissa kaksi ofsilaista naista, joista Maija-Liisa Parviainen oli tällä kertaa Kati Tuomaista vahvempi, vieden voiton. Tasaiset kierrostulokset olivat molemmilla. FJ15-luokassa oli yksi osallistuja, OFS:n reipas Jemina Koskela, joka pelasi nousujohteisesti läpi viikonlopun. Jeminan ensimmäinen kosketus kisarataan antoi tuloksen +42, toinen kierros meni jo 10 heittoa paremmin +32, ja tänään Jemina pelasi oman rataennätyksensä +30. Erikoismainintana se, että sekä 2. että 3. kerroksella Jemina selvitti pitkän mandoväylän #11 pariin! Siihen ei kaikki vanhemmatkaan naiset onnistunut. Jemina aikoo lähteä Riihimäen SM-kilpailuihin, tsemppiä matkaan!

Keskellä Jemina Koskela, vasemmalla Kati Tuomainen ja oikealla Maija-Liisa Parviainen.

MJ15-luokassa oli tosiaan tarjolla 5 kisapaikkaa Riihimäelle. Hiirosen haastavan radan selvitti parhaiten Samuli Rantanen yhteistuloksella -4 ja selvällä erolla ennen Mikael Hautalaa, jonka yhteistulos on -1. Kolmanneksi sijoittui Elias Raitakari. Loput kisapaikoista menivät Jarno Virtaselle ja Oula Kontiolle. Onnittelemme!

MJ15 top3: Samuli Rantanen, Mikael Hautala ja Elias Raitakari.

Koko kisojen kovimmasta suorituksesta vastasi MJ18-luokan voittaja Jooa Saari. Jooan yhteistulos on -29, ja kierrosten ratingit 1000, 1040 ja 1013 ovat kyllä komeaa katsottavaa! Toisen sijan nappasi ensimmäisissä PDGA-kisoissaan kilpaillut OFS:n Eerik Illikainen yhteistuloksella -6, vain heiton edellä jo neljättä kauttaan kilpailevaa OFS:n Eetu Vähäkuopusta. Muut kilpailupaikat Rolffareiden Matias Kalaojalle ja Jätkän Kiekon Elias Lantolle. Onnittelut!

MJ18 top3: Jooa Saari, Eerik Illikäinen ja Eetu Vähäkuopus.