Oulu Open 2020 – 2. kierros Toppilassa

Toinen päivä on taputeltu. Tänään pelattiin Toppilassa, jossa kisaa jouduttiin hetkeksi keskeyttämään ukkosen takia. Ukkospilvet pyyhkivät kuitenkin pian ohitse, eikä katkos kestänyt kauan.

Tänään oli ”moving day”, kuten jenkkilässä sanotaan, ja kyllähän tulosluettelossa nähtiin jonkin verran liikehdintää, kun päivän kovimmasta kierroksesta (-9) vastannut OFS:n Kristian Kuoksa nousi mukaan kärkikkorttiin huomiselle. Hienoa nousua teki myös kisan apu-TD ja ensimmäistä PDGA-kisaansa pelaava OFS:n Jouni Holma, joka pirkotti itselleen tuloksen -8 tänään.

Kristianille päivän ”hot round”, -9.

MPO-luokan kärjessä ei tänään nähty muutoksia, kun sekä BSC:n Antti Turpeinen että OFS:n Juho Parviainen pelasivat tasan -8. Eli kahden päivän jälkeen herrojen ero on vain heiton verran, Antin yhteistulos -16 ja Juhon -15. Kärkikorttia täydentää tasatuloksella Kristian Kuoksa ja YFK:n Niko Rättyä -11.

MP40-luokassa nähtiin niin ikään pientä liikehdintää kärkikortissa: kärkeen nousi Henri Koivumaa, päivän tulos -2, yhteistulos -4. Jaetulta toiselta sijalta finaaliin lähtee OBT:n Teemu Holappa ja BSC:n Jari Härö, yhteistuloksella -3. Kärkikortin täydentää OFS:n Mika Kumpula, joka pelasi päivän kovimman tuloksen luokassaan (yhdessä WCDG:n Ari Koski-Vähälän kanssa), -4. Mikan yhteistulos -2.

FA1-luokassa nähtiin Julia Haaraniemeltä huikean hieno kierros, joka osoitti, että treeni on tuottanut tulosta. Julia selvitti Toppilan tuulet tuloksella +6. Eikä tuosta kierroksesta mitään ihan ”pikkuratinkeja” saanut, vaan alustavat näyttävät 871, mikä on peräti 150 pistettä yli Julian nykyisen. Kamaan! Merville avoimet väylät eivät tänään sopineet aivan yhtä hyvin, ja päivän tulos +12. OFS:n paitaan pukeutuvat naiset lähtevät huomenna finaaliin tasatuloksesta +21. Kolmantena jatkaa OFS:n Paula Määttä, yhteistuloksella +36.

Julia pelasi FA1-luokan kovimman tuloksen, +6.

MP50-luokassa Kuusamon Osmo Alavuotunki jatkaa kärjessä, yhteistuloksella +1. KFS:n Ari Korpela pelasi -2, ja nousi sen myötä jaetulle toiselle sijalle BSC:n Pasi Koivikon kanssa yhteistuloksella +2. Tiukkaa on kyllä grandmastereiden luokassa, sillä sijat 1­-7 mahtuvat kaikki kuuden heiton sisään. Mitään siis ei ole vielä ratkaistu, ja Virpiniemen metsissä selviää, miten tässä luokassa käy!

MA3-luokassakaan ei nähty mitään suuria muutoksia tulosluettelossa: kärjessä jatkaa BSC:n Juha Ylipahkala, tuloksella -2. Toisena ACDG:n Hannu Kokkonen (+1), kolmantena BSC:n Sami Pohjola (+2) ja kolmantena HCDG:n Jarkko Repo (3). Kärkinelikko on repäissyt hieman kaulaa (eikä kaljaa, kuten tässä alussa luki, toim.huom.) takana tuleviin, sillä seuraavat pelaajat jaetulta 5. sijalta ovat kahden päivän jälkeen pelanneet yhteistuloksen +6.

MA4-luokan kärjessä jatkaa HCDG:n Ville Aspegren, yhteistuloksella +13. Hänen perässään löytyy samat miehet kuin tänäänkin: BSC:n Antti Suomela ja JLK:n Tuukka Renkman, jotka ovat finaalikierrokselle mentäessä tasatuloksessa +16.

Juholla ja Antilla on jo katse huomisen finaalikierroksessa.

Täydellinen tulosluettelo löytyy tuttuun tapaan Metrixistä.

Finaalikierros pelataan huomenna sunnuntaina klo 7.30 alkaen Virpiniemen radalla. Silloin selviää, kuka vie ja miten Oulun frisbeeseuran pelaajille käy!

Tsemppiä kaikille finaaliin!