Junioreiden SM-kilpailut Ähtärissä – ennakko

Huomenna lauantaina alkavat Junioreiden SM-kilpailut Ähtärissä Mustikkavuoren radalla. Kisassa pelataan haastava 20-väyläinen rata. Kisoissa on mukana neljä Ofsilaista junioria: MJ18-luokassa seuraamme edustavat Eerik Illikainen, Vikke Kilpua ja Eetu Vähäkuopus. FJ15-luokassa seuran värejä kantaa vasta 11-vuotias tulevaisuuden lupaus Jemina Koskela.

Eetulla on tähtäin kohti huomista!

Olimme yhteydessä pelaajiin näin kisojen aattona, ja kyselimme hieman kuulumisia ja pyysimme kuvaterveisiä kisapaikalta.

Millä fiiliksillä huomiseen ja onko tulostavoitteita?

– Hyvällä fiiliksellä, Eetu sanoo. Jos kaikki kierrokset menee yli oman ratingin niin olen tyytyväinen. (Etun ratinki on tällä hetkellä 950, toim.huom.)

Eerikkin on hyvillä fiiliksillä lähdössä ensimmäiselle kierrokselle, ”ja jos pakkaselle pelaisi, niin olisi ihan hyvää”, hän lisää.

Eerikin tavoitteena on pelata pakkaselle.

Eetu ja Eerik ovat tänään käyneet yhdessä treenillä, ja kertovat radan olevan hyvä ja haastava, mutta myös raskas kiertää. Toivottavasti kuntohuippu on ajoitettu kohdilleen, eivätkä voimat lopu kesken. Ähtäriin on huomiseksi luvattu puolipilvistä ja lämpötila on siinä 20 asteen tietämillä. Jemina kertoo radan olevan kapeita ja pitkiä, ja siltähän nuo kuvissa näyttävät.

Onhan tämä melko kapea.

– Hymyssä suin lähdetään huomiseen hakemaan hyvää suoritusta. Pelikirja on pääasiassa tehty, ja koitetaan välttää kömmähdykset, Vikke kertoo. Tulostavoitteita ei tällä kertaa ole, vaan tavoitteena on hakea hyviä heittoja ja ottaa oppia, miten ensi vuonna voisi käydä mitalin hakemassa, tänä vuonna 17 vuotta täyttänyt pelaaja kertoo.

Jeminakin on käynyt tänään treenaamassa, ja päivä on sujunut hieman haastavissa merkeissä:

– Rata on hirveän haastava ja siniset Prodigyn korit ovat hankalat, Jeminan isä ja caddie Janne raportoi. Jeminan heitto kulkee omalla tasolla, outteja pitää varoa koska niitä on paljon.

Kuulemma Honkimaan maahisilla on sukulaisia Ähtärissä: ”Ähtärin menninkäiset ilmeisesti harrastavat myös frisbeetä, koska ovat vieneet jo 3 kiekkoa. Alla olevassa kuvassa näkyy väylä, josta haettiin kiekkoa noin 20 min, eikä löydetty niin siirryttiin eteenpäin. Kohta soitetaan, että Jade-kiekko on löytynyt korin alta. Ei tullut mieleenkään etsiä niin kaukaa!” Janne kertoo.

Siellä korillahan Jade odotti.

Kisassa pelataan huomenna kaksi kierrosta, ensimmäinen kierros alkaa kello 10 ja toinen kierros kello 15.15. Sunnuntaina pelataan finaalikierros golflähdöillä. Tuloksia voi seurata tuttuun tapaan Metrixistä.

Pitäkäähän peukkuja junioreidemme puolesta!