Ainon päivän kisa järjestettiin lauantaina 8.5. osana PDGA:n maailmanlaajuista Womens Global Eventiä. Kisaan osallistui 16 naista seitsemässä eri luokassa. Kisassa järjestettiin myös luokat MPO, MP40, MP50, MA2, MA3 ja MA4.

Päivän pääosanesittäjät.
Oulun frisbeeseuran edustajat edustivat seuraamme erittäin menestyksekkäästi näissä kisoissa, ja vain kahden luokan (MP40 ja MA4) voitot karkasivat muualle. Onnittelemme Jenni Eskelistä (FPO), Paula Määttää (FP40), Nina Kuoksaa (FA40), Tuija Jaakoa (FA55), Maija Parviaista (FA60), Jemina Koskelaa (FJ15), Väinö Hongistoa (MPO), Jukka Määttää (MP50), Niko Karttusta (MA2) ja Timo Räihää (MA3) voitoista. Onnittelut myös kaikille muille seuramme mitalisteille ja itsensä ylittäneille!

Paula Määttä otti ensimmäinen voittonsa FP40-luokassa.
Kisarupeama käynnistyi parikisoilla perjantaina, hieman lumisateisissa merkeissä. Onneksi sää muuttui, ja varsinaisena kisapäivänä paistoi aurinko siniseltä taivaalta, eikä Oululle tyypillinen tuulikaan vaivannut liikoja. Toki ykkösväylällä oli vastatuulta, mutta sehän kuuluu vain asiaan. Kuka nyt tyynessä osaisi siinä heitellä?

Parikisoissa nähtiin holarikin, kun Veikka Moilanen heitti Zonen ykkösellä koriin väylällä #14.
Kisoissa nähtiin pari tonnin kierrostakin, kun ekalla kierroksella Jukka Määttä (OFS) ja Sami Mäkipörhölä (JK) heittivät alustavien ratinkien mukaan tasan tonnin. Toivottavasti ratingit ei muutu TD-raportin palauttamisen jälkeen. MPO:ssa nähtiin toisella kierroksella kunnon nousu, kun nuori Väinö Hongisto (OFS) kiri kahdeksannelta sijalta kärkeen yhteistuloksella -11. Väinö pelasi toisen kierroksen liki sata pinnaa yli oman ratinginsa, huhhuh! MA2-luokan voitti PDGA-ensikertalainen Niko Karttunen (OFS), jolle vapautui kisapaikka ihan viime tingassa. TD kehotti häntä käyttämään paikkaa hyväksi esimerkiksi voittamalla…

Jaakko Ahola nostohommissa.
Oulun hieman myöhäinen kevät ja pitkään hyvinä säilyneet latuolosuhteet toivat oman mausteensa tähän kisaan. Ei olla koskaan Ainon päivää pelattu näin lumisella radalla, saati että olisi saanut moikata hyväntuulista hiihtäjää aamukierroksella. ”Hyvät on hiihtokelit”, oli herran kommentti. Mikäpä siinä, hän saattaa pitää meitä yhtä pöhköinä, kun kiekkojen perässä juoksemme aamusta iltaan.

Jenni Eskelinen avaa väylällä #13, jossa ei ollut enää hiihtoladusta tietoakaan.
Kisajärjestäjän silmin kisat sujuivat erinomaisen hienosti, vaikka tottakai pieni osa yhteisöllisyydestä ja kisatunnelmasta jää puuttumaan, kun pelaajakokousta tai palkintojenjakoja yleisön edessä ei voi järjestää. Oli kuitenkin mahtavaa päästä käynnistämään kisakausi pitkän tauon jälkeen – kisattu on Oulussa viimeksi viime vuoden puolella!

Riina Körkkö ja putti koriin viimeisellä väylällä.
Kisan tulokset ovat tuttun tapaan nähtävissä Metrixissä, ja kisan ratingit löytyvät PDGA:n sivuilta. Tästä tämä taas lähtee, kausi 2021 on potkaistu käyntiin – ja toivottavasti loppukausi sujuu vähintään yhtä hienosti Oulun frisbeeseuran pelaajilla!
Kiitos vielä kaikille tapahtumaan osallistuneille oman ja edustamani seuran puolesta.
- Kajsa Wicktsröm, kisan TD

FPO
1. Jenni Eskelinen, OFS -6
2. Hannele Määttä, BSC +4
3. Heidi Valkola, OFS +6

FP40
1. Paula Määttä, OFS +10
2. Riina Körkkö, OFS +22
3. Kati Tuomainen, OFS +25

Vasemmalta FA55 Tuija Jaako, FJ15 Jemina Koskela sekä FA40 Nina Kuoksa.

FA60
1. Maija Parviainen, OFS +17
2. Päivi Riekki, OFS +32

MPO
1. Väinö Hongisto, OFS -11
2. Eero Oikarinen, JK -10 (CTP)
3. Kalle Holtinkoski, OFS -10 (CTP)

MP40
1. Sami Mäkipörhölä, JK -16
2. Kimmo Mäenpää, OFS -12
3. Ilkka Silkamo, OFS -11

MP50
1. Jukka Määttä, OFS -14
2. Timo Pirkola, PFS -12
3. Ari Korpela, KFS -9

MA2
1. Niko Karttunen, OFS -14
2. Jarkko Repo, HCDG -12
3. Arttu Engström, OFS -11

MA3
1. Timo Räihä, OFS -10
2. Teemu Aherto, ACDG -9
3. Matti Sivonen, BSC -6 (CTP)

MA4
1. Sami Vilpo, HCDG -8
2. Pasi Tolonen, OFS -2
3. Patrik Karppinen, OFS -1