Junioritreenit tulee taas!

Oulun frisbeeseuran järjestämät junioritreenit palaa tauolta! 

OFS haluaa kehittää ja viedä frisbeegolfia lajina eteenpäin. Se vaatii panostusta monella eri osa-alueella. Yksi tärkeimmistä painopisteistä tässä kehityksessä on junnutoiminta. Junioreista saattaa kasvaa uusia juhoparviaisia ja jennieskelisiä, jotka niittävät mainetta heittotaidoillaan ja antavat lajille kasvot. Heistä kuoriutuu myös uusia seura-aktiiveja, vaikuttajia, talkoolaisia ja hyvin käyttäytyviä harrastajia, jotka omalla toiminnallaan valavat yhä isomman ja tukevamman kivijalan frisbeegolfin kasvulle ja kehitykselle.

OFS on järjestänyt vuosien varrella junioreille paljon erilaista toimintaa ja tapahtumia. On pidetty fundraiser-kilpailuja junioreiden sm-kisamatkoja varten, on esitelty lajia koululaisille, järjestetty ohjaus- ja tutustumistapahtumia, sekä säännöllisiä harjoituksia yms. Tätä polkua seura haluaa jatkaa eteenpäin ja tuoda mukaan myös uusia lapsia sekä nuoria.

Kesäkuussa 2021 OFS järjestää lapsille ja nuorille junioritreenejä kolmena maanantaina 14.6. alkaen. Treenit kestävät tunnin, ja osallistujat jaetaan iänmukaisiin ryhmiin. Harjoittelemme erilaisia heittotaitoja ja lisäksi pohdimme yhdessä lajin sääntöjä ja etikettiä.

Treeneihin ilmoittaudutaan alla olevilla lomakkeilla, ja tämä kolmen kerran kurssi on täysin ilmainen osallistujalle. Jäsenyys Oulun frisbeeseurassa ei ole pakollinen, mutta otamme toki mielellämme vastaan lisää juniori-ikäisiä jäseniä.